Tapahtumatuotanto
Olen työskennellyt vs. kulttuurituottajana Äänekosken kaupungin kulttuuritoimessa maaliskuusta 2022 saakka. Työhöni kuuluu kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikosken koordinointi ja kehittäminen, kevään ja syksyn kausiohjelmien kuratointi ja tuotanto, Äänekosken Lasten Kulttuuripäivien kuratointi ja tuotanto, kulttuurihyvinvoinnin palveluiden kehittäminen sekä kaupungin virallisten juhlatilaisuuksien järjestelyt.
Työssä olen päässyt kehittämään erityisesti organisointi- ja itsensä johtamisen taitojani.
Ammatillinen ajatteluni tapahtumien sisältötuotannossa pohjautuu sosiokulttuurisen tapahtumatuotannon malliin, mikä soveltuu hyvin lähtökohdaksi kunnalliseen työhön. Se huomioi yhteisön kehittämisen ja kulttuurisen hyvinvoinnin kysymykset ideointivaiheesta toteutukseen saakka.
Tuottajana minulla on kokemusta myös kohderyhmän ehdoilla tehdystä tuotantotoiminnasta, jossa kohderyhmä osallistuu ideointiin, toteutusprosessiin ja/tai lopputuotteeseen, ja taiteellinen tuote on saavutettavissa matalalla kynnyksellä.
Esimerkkejä tuottamistani sosiokulttuurisista tapahtumista ovat Helismaan Äänekoski -laulunäytelmä, jonka idea syntyi Äänemme Soi -taideresidenssien aikana vanhuksilta kuulluista tarinoista sekä Äänemme Soi-projekti, jonka yhteydessä muun muassa työskentelin taiteilijana vanhusten palveluasumisen yksiköissä 15 viikon ajan.
Helismaan Äänekoski -laulunäytelmän idea syntyi Äänemme Soi -projektin aikana vanhusten kanssa käytyjen muisteluiden pohjalta. Sain näytelmän toteutukseen työparikseni musiikkiteatterin monipuolisen ammattilaisen ja sotetaiteilija Jouko Enkelnotkon, joka kirjoitti tutkimustyöhömme pohjautuen käsikirjoituksen. Teos esitettiin pienellä ammattilaisryhmällä (Jouko Enkelnotko, Heidi Kurtti, Tommi Kurtti, Topias Lehtola) Äänekosken kaupungin palveluasumisen yksiköissä ja päivätoimintakeskuksissa sekä avoimena näytöksenä kaupunkilaisille.
Kulttuuritoimi (aanekoski.fi)
Arvio: Kristiina Hurmerinta: Kupletit osuvat ja uppoavat. Sisä-Suomen sanomat 12.10.2021
Puffi: Suosittu Helismaan Äänekoski saa jatkoa - esitetään ilmaisnäytöksenä asukkaille